Jussi Honka
jussi.honka(a)werk23.org
http://sound.werk23.org

Tehosteet voidaan jakaa kolmeen - viiteen osaan: "normaaleihin" tehosteisiin kuten oven avauksiin ja autoihin, erikoistehosteisiin kuten madonreikiin, laserpyssyihin ja autokolareihin, sekä atmosfääreihin, eli ympäröiviin tilaääniin, esimerkiksi tuulen suhinoihin. Joskus myös synkronitehosteet laitetaan samaan "tehoste" -kategoriaan muiden tehosteiden kanssa. Lisäksi saatetaan puhua myös otusten äänistä, "creature sounds", yhtenä kategoriana.

Tehosteilla luodaan aikaa ja paikkaa ja ne synnyttävät huomiopisteitä sekä kuvaavat hahmojen mielentilaa. Yhteistä hyville ääniefekteillä on se, että ne kiinnittävät katsojan huomion. Eivät ääneen itseensä, vaan siihen mitä kankaalla tapahtuu. Hyvät efektit ovat hyperrealistisia. Realistiset äänet ovat usein tylsiä ja harmaita, siksi elokuvissa nyrkkien iskutkin kuulostavat kuin joulukinkkua heitettäisiin seinään. Pieni liioittelu äänissä on suorastaan välttämättömys. Autenttiset äänet eivät kuulosta realistisilta vaan alirealistisilta, ikäänkuin jotain puuttuisi (tietenkin sekin voi joskus olla haluttua).

Tehosteiden tekemisestä on vaikea antaa mitään kunnollisia vinkkejä. Tarpeet kun ovat niin moninaiset. Useimmiten käytettyjä tehosteita taitavat olla em. ovet ja autot, mutta koska tehosteiden kirjo ylettyy fuusioreaktorimoottoreista hiirten vikinöihin, yksiselitteisiä ohjeita on kovin vaikea antaa. Avoin mieli raakamateriaalin hankinna suhteen ja röyhkeä asenne äänenkäsittelyyn ovat keinoja, joilla mieleenpainuvia äänitehosteita luodaan. Jos elokuvassa romutetaan autoja, voi vierailu autoromuttamoon olla paikallaan. Toisaalta saman lopputuloksen voi saavuttaa kolistelemalla roskalavalta löytyviä metallinkappaleita ja särkemällä lasipulloja. Otusten ääniä luodessa ihmisten tai muiden eläinten äänet ovat hyviä lähtökohtia. Mm. kuorolaulusta on luotu sukellusveneiden ääniä. Äänenmuokkaustyökalujen käyttö on tehosteita rakennettaessa oleellisessa asemassa, mutta myös vähäpätöisemmät äänet kaipaavat usein muokkausta.

Äänitehosteet kannattaa kasata sekä horisontaalisesti että vertikaalisti. Änten kannattaa jatkua ja vaihtua toisiksi (horisontaalinen taso) ja ne kannattaa kasata ottaen huomioon koko taajuuskaista (vertikaalinen). Siis esimerkiksi autokolariin kuuluu ensin jarrutus, sitten isku, materiaalin irtoamista, sen jälkeen hetkeksi auton liikettä, esimerkiksi pyörimistä katollaan. Sitten lentelevä materiaalia osuu maahan, jonka jälkeen pyöriminen jatkuu ja uutta tavaraa irtoaa. Tarkoitus on vuorotella eri äänten kanssa, ei soittaa kaikkia tehosteita samaan aikaan. Äänten rytmitys tietenkin riippuu leikkauksestakin.

Vertikaalisessa mielessä tehosteita taas ladotaan päällekkäin niin, että koko spektri katetaan. Esimerkiksi lyönnissä voi olla päällekkäin kaikista matalin iskuääni, sitten ruston rusahdusta, luun katkeamista, vetistä lotinaa ja läsähdys, jotka kaikki ovat hieman eri taajuusalueella. Näin äänestä tulee muhkea ja iso. Yhdessä horisontaalisen ajattelun kanssa, jossa ennen iskua tulee viuh-ääni, sitten edellä kuvattu isku, veren purskahdus, ähkäisy ja ruumiin kaatuminen sekä vielä sätkiminen, saadaan aikaan "ison" ja dynaamisen kuuloinen ääniraita.

Atmosfäärit

Atmot, ambienssit, äänimaisemat, pohjat tai taustat, tai millä nimellä niitä itse kukin haluaa kutsua, ovat keinotekoisesti rakennettuja äänimattoja, joilla luodaan se tila joka elokuvassa on, oli se sitten konkreettinen tai abstrakti. Tilojen lisäksi niillä luodaan huomiopisteitä ja ne ja kuvaavat roolihenkilön mielentilaa. Atmosfäärit koostuvat yleensä useista päällekkäisistä raidoista, mutta pelkistetty ja minimalistinen ambienssi saattaa joskus toimia huomattavasti paremmin. Kerrostaessa raitoja kannattaa miettiä mistä kaikista asioista atmon kokoaa ja missä suhteessa raidat ovat toisiinsa. Esimerkiksi metsän pikkukaupungin laidalla voisi koostaa seuraavista äänistä:

- Tuulia pohjakohinana
- Lehtien kahinaa tuulessa, vaihtelee tuulen voimakkuuden mukaan
- Puun runkojen hankautumista toisiaan vasten muutaman kerran
- Linnunlaulua hieman kauempaa ja epäsäännöllisesti
- Lehmien ammuntaa ja kaulakelloja kaukaa metsän takaa
- Heinäsirkkoja aivan korvan juuressa
- Auto ajaa jostain kaukaa lähemmäs
- Lasten leikkiä metsän siimeksessä, katoaa auton myötä
- Ruohonleikkuri aloittaa pörinän auton miltei kadottua
- Jne ja yms.

Atmosfääriraidoilla voidaan tehdä todella paljon elokuvan tunnelman ja ilmeen hyväksi. Se on myös hyvin paljon kliseille ratsastamista. Pelottavissa kohtauksissa ukkostaa, tuuli ujeltaa ja pöllö huhuilee, öisin kaskaat sirittävät, suurkaupungin sykkeessä autojen torvet soivat ja rauhallisella rannalla kuikka huutaa kaukaisuudessa. Mahdollisuuksia luoda atmosfäärejä on rajattomasti ja eri yhdistelmät luovat erilaisen tunnelman. Atmoilla luodaan myös ajankuvaa ja sijoitetaan päähenkilöitä maantieteellisiin paikkoihin (keskusta, kaupungin laita jne). Atmojen valintaa vaikuttaa siis monet asiat ja niiden kokoaminen usein kovin haastavaa. Varsinkin juuri oikeanlaisten äänten yhdistelmän löytyminen voi olla hankalaa.

Atmosfäärit voi leikata poikki kohtauksen vaihdoksissa tai antaa niiden hitaammin vaihtua toisiin. Tiukasti kuvaleikkauksen mukaan leikattu atmo luo äkkinäisen, joskus jopa väkivaltaisen siirtymän tai mahdollisesti huomattavan aikahypyn kohtausten välille. Atmoja ei kannata leikata poikki aivan samasta kohtaa kuin kuva, vaan muutama frame ennen tai jälkeen kuvaleikkauksen, riippuen siitä halutaanko rynnätä seuraavaan kohtaukseen vai jäädä hieman menneen kohtauksen tunnelmaan. Suoraan leikkauskohtaan laitettu atmoleikkaus (tai ylipäätään äänileikkaus) taas saattaa kiinnittää huomion kuvaleikkaukseen. Hitaammin, feidaten vaihtuva atmosfääri taas saa kohtaukset virtaamaan eteenpäin ja tekee siirtymistä pehmeämpiä. Saman pohjan voi toki pitää myös soimassa yli kohtausten, mikäli haluaa nivoa kohtaukset yhteen.

Yksi atmosfääriraitojen osa-alue ovat "abstraktit" raidat. Kuten koko ääniraita, myös atmot ja varsinkin abstraktit vaikuttavat katsojaan suurelta osin alitajuisesti. Katsojahan ei koskaan kuuntele, vaan keskittyy elokuvaan. Puhumme katsojista, emme kuuntelijoista tai edes kokijoista. Näille abstrakteille "tunnelmaraidoille" voi laittaa melkein mitä vain. Esimerkkeinä käyvät vaikkapa monet kauhuelokuvat. Näissä ääniraita on täynnä erilaisia suhahduksia, huminoita ja rätinöitä, joilla ei tunnu olevan mitään konkreettista lähdettä kuvassa. Juuri siksi ne luovat pelottavaa tunnelmaa, ne eivät ole tästä maailmasta. Usein kauhuelokuvat eivät olekaan enää lainkaan pelottavia, mikäli ääni on pois päältä. Toki musiikillakin on tärkeä rooli tunnelmien luonnissa, toisaalta abstrakteja atmoja voisi sanoa "äänisuunnittelijan musiikiksi". Ne kun ovat äänisuunittelijan keinoista niitä, joilla tunnelmaa ehkäpä eniten luodaan. Pelkät normaalit atmot, foleyt ja tehosteet eivät välttämättä riitä herättämään tarpeeksi voimakkaita tunnelmia. Abstraktit ovat siis hienovaraista vihjailua siitä, miten katsojan tulisi tilanteet kokea. Lynchin elokuvat ovat erinomaisia esimerkkejä abstraktien käytöstä, esimerkiksi Mullholland Drivestä voidaan aiheellisesti keskustella, ovatko kaikki sen atmosfäärit ennemminkin näitä abstrakteja ja missä kulkee musiikin ja tehosteiden raja. Yhä enemmän kuuleekin nykyisin rajan hämärtyvän musiikin ja äänitehosteiden välillä.

Atmosfäärejä kannattaa itse nauhoitella, mutta koska tarpeet ovat niin moninaiset ja esimerkiksi tuulia saisi nauhoitella läjäpäin, jotta olisi riittävästi valinnanvaraa, usein atmojen teosta tulee erityisen vaikeaa. Jos on mahdollisuus valmiiden äänikirjastojen käyttöön, niiden varaan turvautuminen säästää aikaa sekä hermoja ja avaa monipuolisia mahdollisuuksia. Ikävä kyllä kirjastot ovat kalliita ja monet puhkikoluttuja, joten niiden ostamista kannattaa hetki harkita. Syntikoilla ja samplereilla saa myös paljon käyttökelpoista ääntä luotua, varsinkin abstraktien, mutta miksei myös perinteisempien atmojen luonnissa. Myös foleyhuoneessa voidaan äänipohjia tehdä monella tavoin aina tuulen ujelluksesta tulen rätinään.

Atmosfääriraidat kannattaa käsitellä kohinanpoistolla ja ekvalisoinnilla tarpeen mukaan. Kompuroidakin voi. Tuulien pitch shiftausta kannattaa kokeilla ja monesti voi laittaa alaoktaavikerrannaisen soimaan yhdessä alkuperäisen äänen kanssa. Näin saa tuhdinnettua ääniä, tosin liian matalat äänet luovat uhkaavuutta ja vaaran tuntua mikä ei aina ole tavoiteltavaa. Atmoihin joutuu monesti tekemään kuoppia puhetaajuuksille, jotta dialogi ei huku taustaan. Atmosfääriraidat kannattaakin yleensä kasata kuunnellen dialogia samalla. Tällöin huomaa heti, kun puhe istuu taustaan ja äänimaisemasta tulee luonteva.